Kerroinkin teille jo aiemmassa postauksessani , kuinka olen välillä kokenut ahdistuksen tunteita, kun muut läheiseni paitsi Mikko on kaukana täältä Etelä-Koreasta. Kaipasin jo kovasti tuttua ja turvallista seuraa :D Jossun visiitin ajankohta ei olisi voinut osua parempaan ajankohtaan ja sain helpotusta ikävääni! Mikko lähti samana päivänä Japaniin työreissulle, kun Jossu saapui. Mikko ja Jossu eivät itseasiassa ehtineet tavata ollenkaan.
No mutta olin odottanut Jossun tuloa ihan hirveästi. Suorastaan laskin jo päiviä. Vihdoin se aamu koitti ja lähdin lentokentälle vastaan. (Btw seuraaville vieraille ja muillekin tiedoksi, että sekä Incheonin että Gimpon kentälle pääsee suoraan tästä meiän asunnon edestä bussilla. Super kätevää. ) Ihanaa oli saada tämä räpättävä hirveän kovaääninen ja pirteä tyttö tänne piristämään. Jossu tuli sen verran ajoissa, että ehdittiin tulopäivän kierrellä meidän lähialuetta ja käydä sushipuffetissa, missä Jossu pääsi maistelemaan heti myös täkäläisiä ruokia.
Puuroo <3Ollaan kyllä yhdestä kaupasta löydetty kaurahiutaleita. Kallista se kyllä on. Sain myös vehnäleseitä ja vehnänalkioita, joita en täältä oo löytäny. Ja coffee breakia! Täällä proteiinin saanti ei ole niin helppoa, jos syö ulkona paljon niinkun me teemme niin nytpä voin iltapäivällä nauttia coffee breakit (proteiinivalmiste. Hyvänmakuinen! <- ei oo muuten maksettu mainos :D)
Heti ekana iltana lätkästiin kasvonaamiot naamariin ja seursteltiin ne päässä kynttilänvalossa. Jossu sano, että se oli kun suoraan kauhuleffasta. Kuulemma myös lentokoneessa kun Jossu oli katsonut taakseen niin siinä oli ollut korealainen nainen tuollainen kasvoillaan. Oli vähän säikäyttänyt. Itse en ole vielä siihen asti päässyt, että nuo naamalla julkisesti esittäytyisin.
Joku valkea aavekin eksynyt Soulin pikkukujille.
Savolaiset juntit ihmettelemässä Gangnamin hulinaa.
Yksi päivä pyörittiin täällä meidän huudeilla Ilsanissa. En ollut edes ehtinyt käydä temppeli alueella, mikä sijaitsee aivan meidän lähellä (lähinnä on ollut niin kuuma ettei pienelle vuorelle kiipeäminen ole innostanut. Nyt keli on kuitenkin jo "viilennyt". Edelleen noin 25 astetta ja kuumimpina päivinä 30)

En tiedä miksikä näitä kutsutaan, mutta noihin on ihana mennä vaan katselemaan maisemia ja rauhoittumaan. Nytkin siellä oli yksi pariskunta makoilemassa ja eräs mies venyttelemässä :)
Temppelialueelta löytyi taas yksi valtava ulkokuntosali! Mieletön! Vielä parempi kun Lake Parkin. Levytangot, prässit, käsipainot ja kaikki maailman laitteet löytyi! Ja ilmainen siis. Paljon siellä olikin porukkaa. En tiedä miten laitteille talvella käy...Itse olen pitäytynyt Body star gymillä, mutta ihan mahtavaa että on tuollaisia! Ei ole ainakaan kellään kynnystä aloittaa salilla käymistä ja siitä maksaminen epäilyttää.
Maanantaista torstaihin lähdettiinkin käymään Tokiossa. Reissusta olen kirjoittanut erikseen postauksen. Voit lukea sen täältä. Pakko tähän väliin mainita että japanilaisethan ovat äärimmäisen ystävällisiä ja harvoin ovat tylyjä vaikka mikä tilanne olisi päällä tai vaikka kuinka ärsyttäisi. No kun saavuimme takaisin Koreaan niin voi luoja! Oli kun märkä rätti olisi lätkäisty naamaan kun bussikuski ensin meinasi jättää minut kentälle, kun en vissiin ollut riittävän nopea kaivamaan bussikorttiani esiin. Sen jälkeen hän ei meinannut avata meille takaovea meidän pysäkillämme, että olisimme päässeet ulos :D Lopulta hän sen aukaisi keskellä tietä ja sieltä sitten 4-kaistaisella tiellä puikkelehdittiin matkalaukkuinemme turvaan jalkakäytävälle. Se on kyllä siis normaalia täällä, että bussiinkin pitää hypätä keskeltä tietä ja bussit ovat kahdella eri kaistalla tullessaan pysäkille. Täytyy olla hyvin tarkkana ja nähdä jo kaukaa milloin oma bussi on tulossa. Tämä bussikulttuuri melkein vaatisi oman postauksensa..No ettei kellekkään jää väärä kuva niin pääasiassa korealaiset ovat oikein mukavia, rentoja ja ystävällisiä! :)
Hitsi kun taas lähtee laukalle nää jutut. Takaisin asiaan. Reissun jälkeen meille jäi vielä 3 kokonaista päivää tänne pyörittäväksi. Tavattiin Mikon työkaverin kanadalaista tyttöystävää, josta olen tainnut ennekin mainita sekä erään toisen työkaverin vaimon siskoa, joka oli täällä käymässä. Ehdittiin käydä korealaisessa barbeque-paikassakin niin Jossu sai kokea senkin.
Kävimme Bongeunsan temppelialueella. Näimme jonkinmoisen seremonian..aika paljon oli paikallisia rukoilemassa.
Buckhonin Hanok Villagesta, joka on vanhaa kaupunkia.
Useat paikalliset olivat pukeutuneet tuollaiseen asuun...pahoittelut etten osaa puhua oikeilla termeillä. Ei nimittäin mitään käryä mikä tuo asu on?
Käytiin myös Aquariumissa. Se oli mielenkintoinen, mutta vähän alkoi jo kaduttamaan, että menimme ja tuimme toimintaa ostamalla liput. Oli nimittäin niin pienet altaat monilla kaloilla. Yksikin kultakala oli laitettu juoma-automaatin sisään :( Siitä taisinkin snäpätä..Lisäksi siellä oli huone, jossa otuksia sai koskea. Siellä pienet lapset nostelivat meritähtiä ilmaan ja muutenkin käsittely oli vähän kovakouraista, vaikka eivät varmaan niin tarkoittaneetkaan..

Eqq-bun. Muna makean leivän/pullan sisällä :D
Paljon maisteltiin erilaisia juttuja. Osa ruuista oli niin tulisia, että sain naureskella partaani kun Jossu pyyhki hikeä niitä syödessään. Itsellänikin edelleen nokka vuotaa, vaikka olen niihin tässä jo totutellut.
Tää oli se kaikken eniten hikeä, kyyneliä ja tuskaa aiheuttava ateria. Ei ees näytä niin hotilta, mutta moni kakku päältä kaunis.......
Oli kyllä niiiiiiiiiiiiiin hauskaa ja ihanaa aikaa! Onneksi Jossu pääsi tulemaan! <3 Jossun kanssa ollaan asuttu jo monta vuotta eri kaupungeissa ja näkemiset on aina harmittavan lyhyitä ja muuten yhteydenpito on puhelimen välityksellä niin nyt oli luksusta saada viettää ihan livenä aikaa noin monta päivää ja vieläpä 24/7 :D Jossuhan on HYVIN kovaääninen. Välillä tuntui, että ihan korviin sattui, mutta kyllä siihen taas turtui :D Julkisilla paikoilla ja esim metrossa (siellä porukka on aina hiljaa) piti vähän holdata hevosia. Nyt täällä on taas ollut hiljaista!
Päätin aloittaa sellaisen perinteen, että kaikki täällä vierailevat saavat vastata samoihin kysymyksiin reissun päätteeksi. Mielenkiintoista nähdä kuinka erilaisia kokemuksia kullekkin jää Etelä-Koreasta. Julkaisen Jossun vastaukset lähipäivinä :)
Seuraavia vieraita odotellessa! Jouluna saapuu minun perhe tänne joulun viettoon ja sitten samoilla vauhdeilla tänne saapuukin näillä näkymin Jaana, Jussi, Taru & Jussi. Huippua!
Sara













Ei kommentteja:
Lähetä kommentti