lauantai 12. marraskuuta 2016 | 0.59

Synttärit ja autoilua

Annyeohaseyoooo!

"Kiirettä" taas pukannu, ettei oo ehtiny kirjotella. Tentteihin lukemista riittää ja on tässä muutakin tullut tehtyä. Mulla oli synttärit! Täytin taas kerran 21v! Meidän Busanin reissu oli samalla vähänniinkun mun synttärireissu, mutta kyllä me vähän täälläkin sitten juhlistettiiin . Synttäripäivä sattui tänä vuonna tiistaille. Käytiin dinnerillä ja Mikko toi töistä tullessaan palan kakkua ja kukkia. Maljakkoa ei siihen hätään ollut niin tekaistiin sitten muovisesta vesipullosta hätäinen maljakko :D

Lahjaksi sain Michael Korssin nahkarepun ja oon kyllä ihan rakastunut siihen! Ja miten näppärä täälläkin päiväreissulle. Mahtuu just sopivasti mukaan vaikka vesipullo ja pienet ostokset :)

Siinä se on!

Ja koska hän on niiin kaunis hän ansaitsee toisen kuvan.


Tällanen kakku tänä vuonna. Jäi puhtaasti kakkoseksi viime vuoden kakusta. Mikko oli leiponut sillon mulle porkkanakakun NELINkertaisella kuorrutteella. Sai ihan kaivaa kuorrutetta, että näki sen itse kakkupohjan. Se oli ihan 6/5. Tää saa 3/5. Mikko on parempi leipuri.



"Maljakko" ei saa pisteitä kauneudesta, mutta luovuudesta kyllä! 




Ostin myös talvikengiksi roosanväriset Timberlandit. Lämpimät on, mutta en oo ikinä tuntenu itteeni yhtä kömpelöksi kun nuo jalassa!

No sitten vähän tähän liikenteeseen. Mikko on nyt tottunut korealaiseen liikenteeseen ja uskaltaa ajella jo kauemmaskin. Hatunnosto siitä. En nimittäin ikinä uskaltais ite. Ihan kauhee on toi korealainen liikenne. Siis ihan mahoton. En oo paljoo extreme-lajeja harrastanut, mutta oon melko varma, että vastaavanlainen kokemus on matkustaa korealaiessa taksissa. Oisin kerran halunnu ottaa snäppiin videoo korealaisesta likenteestä kun oltiin taksissa, mutta en yksinkertaisesti pystyny, koska piti keskittyä pitämään penkistä kiinni. No mutta Mikko on jo sisäistänyt nuo korealaiset epäasialliset ja röyhkeät liikennetavat ja pärjää tuolla noiden joukossa.


Gangnamin matkalta videoo.  Voittaa metron siinä mielessä, että saa katella maisemia :)

Ajeltiin sitten yks päivä tuossa Gangnamiin. Matkahan sinne kesti semmosen 1,5h. Jäätävä ruuhka. En tiiä onko täällä aina. Koitetttiin nimittäin kerran mennä myös tohon Pajuun, joka on noin 20km tästä meiltä niin siihenkin matkaan uppos yli tunti! Oltiin käytännössä pysähdyksissä kun ootettiin, että päästäis yhestä motarin liittymästä. En tiiä sitten onko sunnuntai siksi ruuhkainen kun monet ovat sillon vapaalla vai onko täällä vaan aina ruuhka...

Vielä tuosta liikenteestä pakko kertoa sen verran, että siis kaistan voi täällä vaihtaa ihan millon vaan  ja tunkea niin pieneen väliin kun vaan mahdollista. U-käännöksen voit tehdä lähes millon vaan... Ja muutenkin käytännössä voit tehdä melkein mitä vaan. Korealainen parkkeeraus vaatii ihan oman postauksensa. Siihen en jaksa tässä edes mennä. Lyhyesti sen verran, että voit jättää auton ihan mihin vaan, vaikka keskelle parkkihallin sisääntuloliuskaa. Jep.

Yksi esimerkki liikenteestä kun juuri tolla Pajun reissulla me oltiin jo sellainen puolituntia jonotettu ja edetty ehkä noin 1km ja aivan liittymän risteyskohdassa vielä kehtas porukka tykittää sitä motaria viimeseen asti ja sit tehä kauheen äkkijarrutuksen ja tunkee sinne jonon etujoukkoihin. Ei siinäkään siis se pahin törkeys vaan se, että siinähän oli monta vaarallista peräänajoa NIIIIIIN lähellä, koska näiden typerysten perässäajajat joutuivat kanssa tekee äkkijarrutuksen siinä keskellä motaria!! Täällä kyllä siis liikenteessä pitää olla HEREILLÄ. Sanoisin myös mielelläni, että kannattaa pitää turvavälit, mutta täällä se ei oikeen ole todellisuutta, koska jos jätät niin 5 korealaista tunkee vielä siihen sun jättämään väliisi. Eli oikeestaan, jos haluat edetä niin sen kun röyhkeesti vaan menet. Lyhyillä turvaväleillä. Ihan kauheeta. Vaikka hommasin kans kansainvälisen ajokortin nii se pysyköön edelleen tuolla matkalaukussa.


Sitten vähän kuvia ja niiden kautta muita kuulumisia. Tulipa taas sekava teksti. Minä vaan aina istun tähän ilman sen kummempaa suunnitelmaa ja kirjotan mitä sylki suuhun tuo. Pahoittelut, että on aina vähän mitä sattuu. :D


                                                   Gyeongbokgung Palace (경복궁)
'
Vietettiin yks pakollinen turistipäivä ja käytiin kaikkien kehumalla Gyeongbokgung (koitappa sanoa ääneen. NIIIMPÄ!) Palacella. Täytyy sanoa, että no joo olihan se hieno, mutta oikeesti eihän noita jaksa pitkään tuijotella. Kun se on nähty nii se on nähty. Musta vielä tuntuu, että Japanissa näin niiiiiiiin paljon vastaavia, että monikaan ei enää säväytä. Oltiin valehtelematta ehkä 10 min koko reissulla. Onneks mentiin kahestaan nii saatiin mennä omaan tahtiin :D Nyt kuulostaa ihankun se ois ollu huono. Ei siis sentää. Kannattaa mennä, jos ei oo temppeleitä paljoa nähnyt. Todella kaunishan se on.

Siellä meidät yhtäkkiä myös kaapattiin johonkin ryhmäkuvaan. Otinpa sitten samoilla vauhdeila itsellekin kuvan. Oltiin kavereita tasan ton kuvaushetken ajan.








Palatsialue oli täynnä korealaisia pukeutuneena noihin pukuihin, jonka nimeä en vieläkään ole oppinut. Kaikki kuvailivat itseään puvut päällä ja oli muuten monilla sellaisia pro kuvausvälineitä kameratelineestä lähtien, että meitsin selfietikku jäi nolosti takavasemmalle.




Tästä kuvasta sen verran sanottava, että kuvassa poseeraavat henkilöt ovat miehiä. Niin. Eipä mulla muuta siitä. :D





Piipahdettiin samalla reissulla Insadongissa, joka on semmoista vanhempaa perinteisempää aluetta. Tiedän, että äippä ainakin haluaa tuonne tänne tullessaan. Siellä oli paljon käsitöitä ja sen semmosta.




Aina pitää olla ruokakuva. Tuon valkosen kermavaahon alla on sellasta huikeeta kurpitsa"salaattia" mikä on mun ihan all time favourite täällä! En ihan ymmärrä mikä ton ravintolan pointti oli tunkiessaan kermavaahtoo ja kirsikkahilloo sen päälle.. 





Keksejä, mitkä hakataan ite sellaisella puunuijalla, että siitä tulee tommosia paloja niinkuin  alhaallaolevassa kuvassa. 








 Heippa!

Sara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä