Siis voi Tokio <3
Mulla ei tosiaan ole viisumia eli saan oleilla Etelä-Koressa aina kerrallan maksimissaan 90 päivää. Alunperin mun oli tarkoitus lähteä yhden suomalaisen tytön kanssa reissuun, mutta hänelle reissun ajankohta ei ollutkaan paras mahdollinen. Päädyimme siihen, että lähdenkin Mikon kanssa ekstemporereissulle, kun hän sai yllättäen Kiinasta paluun jälkeen vapaata to-su. Mikko oli vielä pikkujouluissa keskiviikkoiltana ja matka varattiin kun hän saapui puolenyön jälkeen kotiin :D Päätettiin lähteä Tokioon. Minhän olin siellä syyskuun lopulla Jossun kanssa, mutta lähdin erittäin mielelläni uudestaan. Sen verran ihastuin kaupunkiin.
Matkahan alkoi heti pienellä kommelluksella. Matkaa varatessa Mikko oli pikkujouluista tullessaan vähän soju-päissään ja minä muuten vaan kujalla niin kentälle päästyämme huomasimme, että olimme sitten varanneet paluulennon heti samalle päivälle. Käytännössä vieläpä niin, että Tokioon saapuessa meillä olisi ollut jo super kiire ehtiä paluulennolle :D eipä herjannut mitään varausta tehdessä vaikkka syytä olisi ollut... No siinä sitten alettiin säätämään tätä asiaa. Onneksi Korean Air kyllä hoitaa hommat hyvin ja saatiin paluulento vaihdettua. Kiirehän siinä muuten tuli ja loputa työntekijä vei meidät jonon ohi check-in:iin ja ehdittiin lennolle :D
Tokion Naritan lentokentällä, sitten kaivettiin kone esille ja varattiin hotla. Monet ovat vinkanneet, että kannattaa majoittua Shinjukun tai Shibuyan alueella ja varasimme hotellin Shinjukusta. Kyseiset alueet on sellaisia, että turistille riittää ihmeteltävää ihan vain kaduilla kävellessäkin. Mekin paljon vaan pyörittiin ja ihmeteltiin. Toki kaupungista löytyy loputtomasti mahdollisuuksia kaikenlaisille matkaajille.
Shibuyasta ihan Shibuya Stationin edessä löytyy maailman ruuhkaisimmaksi arvioitu risteys Center Gai. Tämän kuvan otin päiväaikaan ja ei edes ollut niin paljon ihmisiä kun sillon kun olimme ilta-aikaan Jossun kanssa risteystä katselemassa edellisellä reissulla. Muutenkin kuvissa ei näytä yhtään samalta kun luonnossa! Kirosin sitä moneen otteeseen reissun aikana.
Nämä kolme ylläolevaa kuvaa on Shinjuku Gyoen National Gardenilta. Oli kyllä kaunis puistoalue. Sattui vielä niin aurinkoinen keli, että jäätiin vaan istuskelemaan nurtsille.
Vaikea selittää miksi Tokio on niin ihana..Se on vaan jotenkin niin kiehtova ja niin erilainen. Siellä on kaikille jotain aivan ääripäästä ääripäähän. Kaikki ne valot, värit, musiikit, mitä oudommat kaupat, pelihallit,valokuvausboksit....mitä kaikkea siellä nyt onkaan. Ja ne ihmiset! Voisin tuijotella heitä ihan loputtomiin. Toki siellä on paljon myös "tavallisen" näköisiä ihmisiä, mutta valtava määrä on ihmisiä, joilla on aivan oma tyylinsä. Siis niin erikoisia lookkeja näkyi, että ei voi kun ihailla, että uskaltavat kulkea sen näköisinä. Eikä siellä edes kiinnitetä huomiota samalla tavalla näihin erilaisiin lookkeihin. Sekin on yks mahtava juttu Tokiossa, kaikki voi olla ihan omia itsejänsä ilman, että sua kummasteltaisiin (ainakin näin turistin näkökulmasta vaikuttaa). Paljon oli siistejä lookkeja, mutta näkyi myös sellaisia mitkä oli mun silmään ihan vaan outoja. Esim yksi mies oli pukeutunut vaaleansinisiin pyjamahousuihin, joissa oli jääkarhun kuvia, leopardikuvioiseen puseroon ja kiiltäviin nahkakenkiin ja yksi toinen mies taas piti tiukkoja farkkuja puolessa pyllyssä, jotta hänen naru bling bling alushousunsa näkyisivät... Suurimmaksi osaksi kuitenkin oli paljon sellaisia selkeästi tarkkaan harkittuja ja viimeisteltyjä hienoja lookkeja ja paljon näkyi myös niitä animetyttöjä, miksikä heitä nyt oikealta nimeltä kutsutaankaan..harajuku?
Viimeksi mun yhdeksi lempipaikaksi kehittyi Harajukun alue (asema oli Meiji-jingumae, kirjoitan näitä ylös myös siksi, että itse muistan, jos menen vielä Tokioon :D). Se on vähän sellaista nuorisoaluetta, täynnä vaatekauppoja ja etenkin liikkeitä, jotka myyvät vanhaa kamaa. Kuitenkin näillä liikkeillä on selkeä tyyli ja niiden tuotteet on tarkkaan valittu. Mitään halpoja "kirppiksiä" nämä ei kuitenkaan ole vaan hinnat pomppivat aika korkealla.
Kahvila.
Tokyo Metropolitan Government Building. Näköalapaikkaan pääsee ilmaiseksi. Tämä sijaitsee Shinjukussa ja on kyllä käymisen arvoinen.

No sentään olin yhden annoskuvan ottanut. Tässä teille okonomiyaki. Yksi mun japanilaisten ruokien lemppari! Se on vähänniinkun kaalipannukakku/munakas, jossa on sitten lihaa ja mereneläviä ja päällä tietty majoneesia ja jotai soosia ja noi hippuset tossa päällä on ilmeisesti kuvattua kalaa. Kuulostaa varmaan taas ihan kauheelta mut on oikeesti hyvää :D

Tokio eroaa tosi paljon esim Osakasta tai Kyotosta, joissa pyörin kun olin Osakassa vaihdossa. Jo silloin rakastuin koko Japaniin, mutta Tokio vei kyllä voiton kaupunkina. Kaiken kaikkiaan oli kyllä aivan ihana reissu ja onneksi tuli lähdettyä! Saatiinpa Mikon kanssa nyt yllättäen tämmöinen yhteinen miniloma.
Ainiin pakko vielä se kertoa, että ihan munkilla kyllä selvittiin paluulennollekin. Ensinnäkin ei oltu varattu lentokenttäbussia etukäteen vaan hölmöinä marssittiin vaan pysäkille. No eihän me enää mahduttu siihen ja seuraavan, johon mahduttiin niin lähti vasta 40 min päästä. Onneks oltiin ajoissa ja ajateltiin, että silti jää 2h kentälle. Oltiin katsottu, että lento lähtee klo 13.55, mutta check innissä saatiinkin liput lennolle, joka lähti jo 12.50. aateltiin, että no eihän siinä. Ehitäänhän me tohon just ja ollaanpaha aikasemmin kotona. Huomattiin sitten, että oltiin katsottu sitä väärän paluulennon aikataulua, joka olisi lähtenyt sillon heti tulopäivänä takaisin. Että ihan munkilla kyllä satuttiin samoihin aikoihin kentälle....:DD Voi luoja oikeesti nyt oli tuuria matkassa, mutta nyt sitte skarppina jatkossa!
Sara









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti