Ikävä

Heippa!

Nyt vähän toisenlaiseen aiheeseen. Nyt se on iskenyt aina välillä. Ikävä. Ahdistus.

Ne, jotka tuntee mut niin ymmärtää, että mulle on TODELLA vaikeeta elää näin, ettei jokaiselle päivälle ole useaa asiaa tehtävänä ja mielellään jopa kiirettä. Tarkkoja aikatauluja minulla ei ole kyllä ikävä. Nautin tästä, että voin itse päättää aikatauluistani, mutta sisältöä päiviin olisi mukava saada enemmän. Minulla on aina ollut myös paljon ystäviä ja sen takia hyvin aktiivinen sosiaalinen elämä. Olen tottunut siihen, että jauhan kaikki asiat läpi jonkun kanssa. Nyt täällä koitan kovasti täyttää päiviäni kaikennäköisillä asioilla ja monesti onnistun siinä ihan kiitettävästi. Kuitenkin 7 päivää viikossa tuottaa ongelmia. Aina on muutama päivä viikossa kun se ahdistus iskee. Mikko on töissä ja oon jo käynyt salilla/lenkillä, kaupassa, kokannut, pyykännyt, lukenut englanniksi blogeja, tehny erkan tehtäviä, tykittänyt kavereiden whatsapit täyteen....ja musta tuntuu, että mä HOMEHDUN tänne kotiin! Eniten kaipaan juuri sitä sosiaalista elämää.

Opinnot alkoivat viime maanantaina ja heti aamutuimaan opintojen parissa...:D

Jos ei ole tekemistä niin voisinhan mä aina lähteä pyörimään jonnekin uuteen paikkaan, mutta ei sekään pidemmän päälle kivaa ole yksin. Plus välimatkat täällä on pitkiä. Ei sillä etteikö mulla ois aikaa käyttää matkoihin, mutta you know. Pahin ahdistusta aiheuttava tekijä on se, että kaipaan seuraa. Erityisesti suomalaista seuraa. Kaipaan sitä, että voin vaan puhua ilman, että mun täytyy hirveesti ponnistella, että saan sanotuksi sen mitä haluan. Saati ponnistella ymmärtääkseni mitä toinen sanoo. En halua kuitenkaan kuulostaa siltä, että vain suomalainen seura kelpaa. Minulla on täällä yksi kanadalainen tyttö joka on todella ihana. Olemmekin päivittäin yhteydessä ja välillä näemme. Olen siis todella kiitollinen, että meillä on toisemme. Hänellä on sama elämäntilanne kun minulla täällä. Siinä vaan on se, kun en ainakaan vielä pysty ilmaisemaan itseäni ihan täysin englanniksi ja kommunikointi vaatii minulta ponnisteluja. Kyllähän semmoinen perusjuttelu luonnistuu, mutta minua harmittaa kun en voi olla ihan täysin oma itseni, heittää sellaista läppää mitä normaalisti heitän (joku voi toki nähdä sen myös positiivisena asiana..) ja niin edelleen. Toivon todella, että kielitaitoni kohenee :) I´m working on it!

Kyllähän Suomessakin monesti arki meni töissä ja reenatessa ja perus kotihommissa ja lähinnä viikonloppusin tuli nähtyä kavereita. Silloin tuli kuitenkin soiteltua kavereille. Nyt en aikaeron vuoksi pysty tekemään edes sitä. Kun te siellä Suomessa pääsette töistä niin minä olen jo nukkumaanmenopuuhissa.

Yksi hetki oli paha. Tästä on jo hetki aikaa. Oltiin Mikon kanssa viettämässä vapaailtaa ja muutama Mikon työkaveri liittyi seuraamme. He ottavat minut aina todella hyvin huomioon ja puhuvat minulle "stupid englishiä" että pysyn mukana. Menimme illallisen jälkeen pubiin istumaan iltaa. Itselläni oli sellainen olo etten jaksa olla myöhään liikenteessä. Lisäksi pojat luonnollisesti puhuivat välillä aiheista (työjutut), joista olisin ollut hieman pihalla, vaikka keskustelu oltaisiin käyty suomeksi. Lisäksi pubissa oli melua, jonka vuoksi minun oli vielä hankalampi pysyä kärryillä jutuista. Jossakin vaiheessa sitten ajattelin, että lähden kotia ja pojat saavat rauhassa viettää iltaa ilman, että joutuvat huolehtimaan siitä, kuinka minä viihdyn. Ja pidän tärkeänä, että Mikko saa täällä kavereita. Aina sopeutuminen on helpompaa kun ympärilleen saa verkoston. En siis missään nimessä olisi edes pyytänyt Mikkoa lähtemään mukaani kotiin. Siinä yksin kotiin kävellessä vaan tuli niiiiiiiiiiin yksinäinen olo kun tiesi ettei minulla edes ole mahdollisuutta mennä omien kavereiden luokse. Onneksi silloin täällä oli myöhäilta ja Suomessa ystäväni puhelimien ääressä, joten pääsin hieman avautumaan.  

Nyt nämä tunteet purkautuivat uudestaan kun täällä juhlitaan sellaista kun Chuseok. Sali ja monet muut paikat ovat tämän vuoksi kiinni. En voinut siis mennä edes sinne. Onneksi Mikolla oli yksi vapaapäivä Chuseokin aikana ja se päivä olikin oikein mukava. Koneellakaan ei jaksa sataa vuotta opiskella. Tiedätte sen tunteen kun oot ollu aivan liian pitkään sisällä ja lukenut tai tuijottanut ruutua. INHOAN sitä tunnetta. Eilen semmoinen tuli ja oli pakko lähteä Lake Parkille tuulettumaan. Pyhien takia siellä oli niin ruuhka ,ettei välillä meinannut juuri etiäpäin päästä. Pieni ulkoilu silti helpotti. Lähetin kavereille viestiä, että pliiiiiiiiiis joku joka sattuu olemaan nyt vapaalla/tauolla niin soittakaaaaaaaaaaa mulle. Ja onneksi sieltä kaksi puhelua sitten tulikin. Taru sattui poikkeuksellisesti olemaan vapaalla ja Niina pystyi soittelemaan tauollaan. Heti helpotti kun pääsi suomeksi vaihtamaan kuulumisia.

Mentiin LakeParkille piknikille ja kiertelemään. Oli kyllä muutenkin ihana päivä. Istuttiin kahvillakin toista tuntia kun kerrankin Mikollakin oli aikaa.

Ikävä alkaa olla. Mutta eiköhän kaikilla ole alkuun omat ongelmansa kun muuttaa ja vieläpä aaaaaivan erilaiseen kulttuuriin ja TODELLA kauas kotoa. Nautin kuitenin olosta täällä, ettei kellekkään nyt jää sellainen olo, että kuuntelen vaan HIM:iä täällä yksin pimeässä. Läheiset ihmiset vaan tuppaavat auttamaan niin paljon siinä, että tuntee paikan kodiksi. Toinen puoliskoni on sentään täällä <3 Ja onneksi on Whatsapp! Se on niin näppärä, eikä aikaerokaan haittaa. Aamuisin on ihana napsauttaa kahvinkeitin päälle ja lukea yön aikana tulleet whatsapit. Varsinkin meidän "Typykät"-ryhmässä on helposti lähemmäs 100 viestiä aina luettavana :D

No mutta ettei nyt ihan kuulosta siltä, etten nää täällä ketään niin tapasin viime viikolla yhtä korealaista tyttöä. Tai no tämä tyttö osoittautuikin olevan 41-vuotias ja hän todella näytti nuoremmalta kun minä! (en tiedä mitä nämä käyttävät näyttääkseen nuorelta, mutta haluan sitä samaa!). Ystäväni Sanna-Kaisa oli täällä juuri vaihdossa ja sain hänen yhteystietonsa häneltä. Tämä uusi tuttavuus oli oikein mukava ja tapaamme uudelleen. Hänellä on vieläpä joku toinen ystävä, joka on amerikkalaisen miehen kanssa naimisissa ja puhuu siksi hyvin englantia. Hän tulee ensi kerralla mukaamme.

Käytiin tuollaisessa ihanassa kahvilassa. 

Mikko liittyi seuraamme myöhemmin ja kävimme Hongdaessa sushilla. Oli kyllä niin isoja susheja, että vaikea oli syödä suupalana. Sushipuffeteissa ne on aina pienempiä :D

Tapaan pian myös yhtä SUOMALAISTA (halleluuja!!!!) tyttöä, joka asuu myös Soulissa. Häneen taas osasin ottaa yhteyttä ystäväni Lotan kautta, koska kyseinen tyttö on hänen lapsuuden ystävänsä. Olemme hänen kanssaan jo viestitelleet jonkin verran. En vaan ole näiltä """"kiireiltäni"""" vielä ehtinyt mennä häntä tapaamaan :DD Ja itseasiassa sain eilen Tarulta vinkin ottaa erääseen kuopiolaiseen tyttöön yhteyttä, joka myös asuu täällä. Ja hänpä sattui juuri vastaamaan minulle tässä tätä tekstiä kirjoittaessani. Kyllä tämä tästä kuulkaas.

Ja nyt paras uutinen!!! Ystäväni Jossu tulee tänne ensi perjantaina!!!!!!!! Täydelliseen saumaan tulee kyllä tänne helpottamaan ahdistustani! Hänen kanssaan lähdemme käymään myös 4 päivän Tokion reissulla. Minun tulee matkustaa vähintään 3 kuukauden välein ulkomaille, koska minulla ei ole viisumia. Ensi vuonna ollaan onneksi naimisissa (jos siis tänne vielä jäisimme) ja silloin minulla olisi viisumi automaattisesti sen vuoksi.

Hyvä tekosyy matkustella nyt ;) Johannaa odotellen! Palataan!


Sara